Toteutamme yleisön pyynnöstä Gritty B ja Improvioidut iltamat -yhteisillan uusintaesitykset. Ihastusta herättänyt kokonaisuus nähdään Teatteri Avoimissa Ovissa 8.-9.3.2024.
Gritty B
Gritty B on bassotaajuuksien värittämä tanssillinen trippi tyttöyteen ja takaisin. Vahvasti liikkeeseen ja äänen luottava teos rakentuu näyttämölle kahden tanssijan ja sähköbasistin voimin. Gritty B sukeltaa kriittisesti mutta riemulla disconostalgiaan, aikaan, jolloin sosiaalisen median tilalla oli vielä päiväkirja ja vessan seinä.
Työryhmä palaa omaan nuoruuteensa 80-luvun lankapuhelimien, minihameiden ja itse keksittyjen discohittien maailmaan. Teoksessa pohditaan nykyaikaa peilaten sitä esiintyjien omaan nuoruuteen. Voiko keski-ikäinen nainen vielä päivittää kehoidentiteettinsä tälle vuosikymmenelle?
Gritty B -teoksessa 80-luvulla nuoruuttaan eläneen kansan kollektiivista muistia kaivellaan ja mietitään sitä, kuinka muistoista muodostuva kansallinen identiteettimme on pitkälti tuontitavaraa. 80- ja 90-lukujen populaarikulttuurin nostama girlpower muovasi isosti erityisesti naisten maailmankuvaa ja ravisteli sukupuolirooleja jopa täällä pohjolan perukoilla.
Hiekkainen bolku – improvisoitu illan päätös Teatteri Avoimissa ovissa
Improvisoidut iltamat on tanssitaidetta, iltamaperinnettä ja elävää musiikkia yhdistävä kokonaisuus, jossa tanssijat ja muusikot heittäytyvät hetken vietäviksi kokonaisvaltaisesti ja sydämellä. Nyt työryhmä astuu parrasvaloihin ja tekee kunniaa Gritty B -teokselle käynnistämällä esityksestä inspiroituneen täysin uuden kokoillan esityksen. Tule mukaan todistamaan miten tunnelmat, sävelmät, liikemaailmat ja tarinat syntyvät yleisön silmien edessä. Mitä vain voi tapahtua – kaikki mitä näet ja kuulet, syntyy hetkessä!
Yhteisillan kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.
Esitykset
11.02.2025 13:00
Yksityistilaisuus, Yläkoulu, Espoo
Gritty B.
03.03.2025 13:00
Yksityistilaisuus, Yläkoulu, Espoo
Gritty B.
31.03.2025 10:50
Yksityistilaisuus, Yläkoulu, Espoo